Aikido
Aikido on monen ikäisille ja kokoisille, aktiivisille ihmisille sopiva budolaji. Aikidossa harjoitellaan taistelutaitoa, jonka avulla voi torjua hyökkäyksen vahingoittamatta hyökkääjää pysyvästi. Ajatus perustuu vastustajan voiman hyväksikäyttöön, tasapainon horjuttamiseen ja pyöreään, spiraalinomaiseen liikkeeseen.
Aikidon varsinainen päämäärä ei kuitenkaan liity itsepuolustukseen vaan itsensä voittamiseen. Lajin tarkoitus on ymmärtää väkivallan mielettömyys ja etsiä rauhallisia tapoja ratkaista ristiriitoja. Aikidon tarkoitus on suojella elämää, eikä vahingoittaa muita.
Aikido kehittää yleiskunnon lisäksi tasapainoa, koordinaatiokykyä ja notkeutta. Lajin aloittamiskynnys on matala, sillä harrastuksen alkuvaiheessa edetään rauhallisesti ja luodaan vankka perusta myöhemmille haasteille. Monille aikidosta tulee elinikäinen harrastus, jopa elämäntapa. Aikidossa ei kilpailla.
Historia ja synty
Aikidon juuret ovat samuraiden taistelutaidoissa, kuten muidenkin japanilaisten budolajien. Lajin on kehittänyt Morihei Ueshiba (1883-1969), joka oli lapsuudestaan asti harjoitellut erilaisia taistelutaitoja, mm. sumoa. Laajemmassa määrin Ueshiba harjoitteli Tenshin Shinyo-ryu ja Yagyu-ryu jujutsua sekä erityisesti Daito-ryu aikijujutsua Sokaku Takedan (1859-1943) ohjauksessa.
Pitkän harjoittelun jälkeen hän alkoi kaivata budoa, joka olisi luonteeltaan väkivallatonta. Tämän takia Morihei Ueshiba kehitti pitkälti Daito-ryun pohjalta uuden lajin, aikidon. Toisen maailmansodan aikaiset kokemukset vaikuttivat tämän filosofian jalostumiseen nykyiseen muotoonsa.
O-sensein - suuren opettajan, kuten aikidon harrastajat Ueshibaa kutsuvat - kuoltua hänen jälkeläisensä ovat jatkaneet lajin johtohahmoina. Aluksi Kisshomaru Ueshiba (1921-1999) ja parhaillaan Moriteru Ueshiba (s. 1951). Seuraavaa polvea edustaa hänen poikansa Mitsuteru Ueshiba (s. 1981), joka ohjaa leirejä eri puolilla maailmaa.